Yrityssaatavien perintäkulut
Perintälakiin ei sisälly säännöksiä yrityssaatavien perintäkulujen enimmäismääristä. Perintäkulujen määrää kuitenkin rajoittaa ensinnäkin hyvää perintätapaa koskeva säännös, jonka mukaan perinnässä ei saa aiheuttaa velalliselle kohtuuttomia tai tarpeettomia kuluja. Lisäksi laissa on säädetty, että velallisen on korvattava perinnästä velkojalle aiheutuvat kohtuulliset kulut. Korvausvelvollisuus voi perustua sekä velkojan omista perintätoimista aiheutuviin kuluihin että kuluihin, joita velkojalle aiheutuu sen johdosta, että velkojan on suoritettava toimeksisaajalle, kuten perintätoimistolle, korvausta perinnän suorittamisesta.
Korvattavien kulujen kohtuullisuutta arvioitaessa on otettava huomioon saatavan suuruus, suoritettu työmäärä, perintätehtävän tarkoituksenmukainen suoritustapa ja muut seikat. Oikeutta perintäkulujen korvaukseen ei ole, jos perinnässä käytetään hyvän perintätavan vastaista menettelyä, paitsi jos menettelyn moitittavuutta voidaan pitää vähäisenä. Yrityssaatavia koskee perintälaissa säädetty 40 euron vakiokorvaus. Vakiokorvaus merkitsee sitä, että velkojalla on oikeus saada korvausta muista perintäkuluista vain siltä osin kuin niiden määrä ylittää vakiokorvauksen määrän. Vaikka perintälain kuluttajasaatavia koskevia perintäkulujen enimmäismääriä ei sovelleta yrityssaatavien perintään on niillä merkitystä arvioitaessa perintäkulujen kohtuullista määrää. Mikäli yrityssaatavaa koskevasta maksuvaatimuksesta vaaditaan moninkertaisesti enemmän kuin vastaavasta maksuvaatimuksesta kuluttajasaatavassa, on oltava perusteet tälle.
Perintäkulujen kohtuullisuuden arvioinnissa kyse on aina kokonaisharkinnasta, jossa kaikki asiaan vaikuttavat seikat on huomioitava. Saatavan suuruuden huomioon ottaminen ei merkitse sitä, että perintäkulut voitaisiin määrätä kaavamaisena osuutena saatavasta. Saatavan suuruus vaikuttaa lähinnä siten, että saatavan ollessa pieni on perintäkulujen määränkin laskettava. Saatavan määrän kasvu ei puolestaan aiheuta automaattisesti kohtuulliseksi katsottavien perintäkulujen määrän kasvua. Suoritettu työmäärä on olennainen tekijä arvioitaessa perintäkulujen kohtuullista määrää. Perintäkulujen korvausvelvollisuus kuitenkin edellyttää, että tehdyt toimenpiteet ovat olleet myös tarpeellisia ja tarkoituksenmukaisia.
Ota yhteyttä, niin hoidamme sinunkin velka-asiasi kuntoon!
VELKANEUVONTA SOITA: 0600 418800 (1,99€/min)