Ulosmitattava määrä ja suojaosuus
Ulosottovelalliselle jätettävä suojaosuus on vuoden 2021 alusta 22,71 euroa päivässä velallisen itsensä osalta ja 8,15 euroa päivässä velallisen elatuksen varassa olevan henkilön, esimerkiksi lapsen, osalta.
This author has yet to write their bio.Meanwhile lets just say that we are proud yllapitaja contributed a whooping 23 entries.
Ulosottovelalliselle jätettävä suojaosuus on vuoden 2021 alusta 22,71 euroa päivässä velallisen itsensä osalta ja 8,15 euroa päivässä velallisen elatuksen varassa olevan henkilön, esimerkiksi lapsen, osalta.
Oikeus- ja ulosottokäytännössä on katsottu, että tarjous ei ole alittanut selvästi omaisuuden käypää hintaa, jos tarjous on ollut vähintään 70 prosenttia käyvästä hinnasta. Kiinteistö on esitetyn selvityksen perusteella ollut huutokaupattavana kerran kolmen viikon ajan sellaisena vuodenaikana, jolloin yleisen tietämyksen mukaan kiinnostus loma-asuntoihin ei ole suurimmillaan.
Vastoin voimassa ollutta ulosottoviraston päätelmiä ja alioikeuksien oikeuskäytäntöä Itä-Suomen hovioikeus on 20.05.2021 antamallaan päätöksellään katsonut, että ulosottoviraston vireilletuloilmoitus on jo valituskelpoinen eikä ulosottovelallisen tarvitse odottaa ulosmittauspäätöstä saadakseen vastustamisperusteensa tutkituksi käräjäoikeudessa.
Vuonna 2015 tuli voimaan säännös velan lopullisesta vanhentumisesta, joka lasketaan velan erääntymisestä. Ennen säännöksen lopullista voimaantuloa 1.1.2020 velkoja saattoi pidentää velan perintää määräämättömän ajan.
Pikavippien ja vakuudettomien lainojen korkoja säännöstelevä laki tulee voimaan 1.9.2019. Sen mukaan lainojen korko ei saa ylittää 20 prosenttia. Lisäksi lainan muille kuluille tulee ylärajaksi 150 euroa vuodessa.
Sähkönsiirron perusmaksu (kiinteä) ja vuokrasopimukseen perustuva saatava Turun hovioikeus 15.5.2018, tuomio nro 377, dnro S 17/915 Varsinais-Suomen käräjäoikeus 13.3.2017 nro 7656 Hovioikeus totesi, että käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevällä tavalla osapuolten välisessä vuokrasopimuksessa oli sovittu, että vuokralainen vastaa kuluttamastaan sähköstä. Sopimuksen sanamuoto viittaa siihen, ettei vuokralainen vastaisi sähkönsiirron kiinteästä perusmaksusta, joka ei ole sidoksissa hänen sähkönkulutuksensa määrään. […]
Markkinoilla on kymmeniä pieniä luottoja, kulutusluottoja ja pikavippejä tarjoavia yrittäjiä – esimerkiksi Ferratum, Euro24, Euroloan, Limiitti ja Pikavippi. Joissakin tapauksissa – tällä ei nyt viitata edellä mainittuihin – ovat lainan takaisinmaksu ja siihen liittyvät korot ja kulut nousseet niin merkittäviksi, että niistä on muodostunut kohtuuttomia. Näitä kuluja on mahdollista kohtuullistaa, jos ne ovat laittomia tai […]
Lisäsuoritusvelvollisuus ja sen vahvistaminen velkajärjestelyssä – KKO 2017:5 Korkeimman oikeuden antama ennakkopäätös KKO 2017:5 vahvisti, että lisäsuoritusvelvollisuutta vahvistettaessa ei tule soveltaa 1.1.2015 voimaan tullutta yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 35 a §:n 3 momenttia (1123/2014), vaan lisäsuoritusvelvollisuus oli määrättävä aikaisemmin voimassa olleen 35 a §:n 3 momentin (1088/2006) perusteella. Tältä osin velkajärjestelyn velallinen ei saanut taannehtivasti […]
Luottokorkoja koskevat vakioehdot – Korkeimman oikeuden ennakkopäätös KKO 2015:60 Korkeimman oikeuden antama ennakkopäätös KKO 2015:60 vahvisti, että jos luottokorkoja koskevia vakioehtoja ei ole laadittu selkeästi ja ymmärrettävästi ja ne ovat kuluttajan kannalta kohtuuttomia, luoton korkoehto ei sido kuluttajaa. Tuomioistuimen tulee lisäksi huomioida ehdon epäselvyys ja kohtuuttomuus viran puolesta. Ota yhteyttä, niin hoidamme sinunkin velka-asiasi kuntoon! […]
Luottolimiitti 2000 euroa ei kuulu luoton korkokattoa sääntelevän kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:n soveltamisalaan. Säännös ilmentää kuitenkin lainsäätäjän selvää pyrkimystä rajoittaa myös tämän suuruisista kuluttajaluotoista perittävän luottokoron määrää (HE 78/2012 vp s. 12). Vähintään 2.000 euron suuruisissa luotoissa luottoriski kasvaa tuntuvasti eikä sen vuoksi ole hallituksen esityksen mukaan ollut oletettavaa, että luotonantajat ryhtyisivät sääntelyn […]